Tässä hieman asiakastyytyväisyyskyselymme palautteita asiakkaidemme sanoin:

”Kahden kohteen asiakkaana oli vaikuttava huomata itsekin, kuinka koiran työskentely oli erilaista kohteiden välillä. Toisessa työskentely oli todella intensiivistä missä merkkauksia tuli paljon ja toisessa taas koira vaikutti hieman pettyneeltä kun ei ollut juurikaan mitään mistä olisi saanut palkkaa.”

”Ystävällistä ja nopeaa palvelua! Käytettiin samaa firmaa myydessä sekä ostaessa taloa!”

”Erittäin asiantuntevaa ja laadukasta työtä. Tutkimuksen edetessä saa heti kattavaa tietoa koirien käyttäytymisestä, sekä mahdollisista ilmaisuista (ja mahdollisista aiheuttajista). Koirien tarkkuus hämmästyttää. Lämpimät suosittelut!”

”Erittäin hyvä palvelu ja erityisesti Jennin avoimen iloinen suhtautuminen koko hommaan vakuutti- suosittelen muillekin.”

”Saimme hyvin tietoa koirien käyttäytymisestä koko tutkimuksen ajan. Tuli todella luottavainen olo, kun kokemuksen ja intohimon työhön näki selkeästi.”

”Ohjaaja kertoi kattavasti tarkastuksen kulusta etukäteen, joten koirien työskentelelyä oli selkeä seurata.”